kelmin minka vh-00000.
© M. Le Bel
Hevosen tiedot eivät mitenkään liity kuvissa olevaan
hevoseen.
Kyseessä on virtuaalihevonen.
Luonne.
Kelmin Minka, jota yleisesti kutsutaan Minkaksi, on luonteeltaan tasainen, ei
ollenkaan arvaamaton niinkuin jotkut tammat voivat olla. Minka on kiltti
käsitellä, ja antaa ihmisen tehdä vaikka mitä ympärillään. Tamma voi tosin olla
vähän häsläävä ja sähläävä, se ei ole koskaan oikein tottunut omaan kokoonsa.
Minka saa joskus ahaa-elämyksia, kun se olikin niin iso ettei mahtunut
kääntymään ilman että takajalka kaatoi vesiämpärin. Minka on kuitenkin varsin
elämäniloinen ja muutenkin pirteä hevonen, että säheltäminen on vain hellyyttävä
piirre.
Minka kuumenee huomattavan helposti heti kun ratsastaja nousee selkään. Minka on
hyvin herkkä, niin pohje- kuin ohjasavuillekin, siksi se yleensä tarvitsee
osaavan ratsastajan, joka ei tarraudu kuolaimeen joka tilanteessa, eikä menetä
hevosen kontrollia kun se säikähtää vähän. Minkalla kun on nimittäin
taipuvaisuutta säkkymiseen. Minka kuitenkin unohtaa pelottavimmatkin möröt kun
alkaa keskittymään kunnolla tehtävään. Minkan kanssa ratsastuksen alkulämmittely
voi olla vähän turhauttavaa hommaa, kun tammassa on virtaa kuin pienessä kylässä
ja se poukkoilee edes takas. Kun Minkan saa kiinnostumaan siitä mitä ollaan
tekemässä, tamma jaksaa antaa kaikkensa ja keskittyy tehtävään. Silloin Minka on
parhaimmillaan, se myötää hienosti ja kulkee peräänannossa kaula nätisti
kaarella, jos ori jaksaa keskittyä tarpeeksi.
Esteillä Minka on enemmän oma itsensä, kuin koulukentillä. Tammalla on
luonnonlahjakkuus venyttää askelta nopeasti sekä kääntyä tiukastakin kurvista
ilman, että kaatuu. Vaikka nämä sujuvatkin hyvin, selässä pysyminen on oma
taitolajinsa. Joten vaikka tamma onkin pieni ja ponnistaa hervottomia hyppyjä,
yli metrin esteet eivät tuota ongelmia.
© RC.
sukutaulu.
VIR MVA Ch
King Llywelyn
wC, KTK-I, YLA2, VWY-II |
Arianhod wC, EVM |
Andras |
| Gwyneth |
Mererid wC, EVM |
Cadogan
|
| Rhianon |
Ponnyås Tinka rp, 50% |
Gerd Harald swb, EVM |
LS Solitaire xx |
Afortuna'nel swb |
Jarahille conn, EVM |
Sotorp Kuibille |
| Hargård's Sommarmode |
jälkeläiset.
Syntynyt »
Nimi »
Skp »
Isä
Tamma ei ole vielä tarjolla siitokseen.
kisat.
» Esteratsastusjaos: (sijoituksia 15)
PVM -- Jaos -- Luokka -- Kutsu -- Sijoitus
28.07.2009 -- ERJ -- 100cm --
kutsu
-- 3/52
02.08.2009 -- ERJ -- 80-90cm --
kutsu
-- 4/50
05.08.2009 -- ERJ -- 70cm --
kutsu -- 7/50
05.08.2009 -- ERJ -- 80cm --
kutsu -- 7/50
08.08.2009 -- ERJ -- 100cm --
kutsu
-- 3/29
29.07.2009 -- ERJ -- 70cm --
kutsu
-- 2/39
30.07.2009 -- ERJ -- 50-60cm --
kutsu
-- 5/36
14.08.2009 -- ERJ -- 70cm --
kutsu
-- 8/100
15.08.2009 -- ERJ -- 90cm --
kutsu
-- 9/100
26.08.2009 -- ERJ -- 100cm --
kutsu
-- 6/67
27.08.2009 -- ERJ -- 110cm --
kutsu
-- 1/61
18.08.2009 -- ERJ -- 110cm --
kutsu
-- 3/40
18.08.2009 -- ERJ -- 110cm --
kutsu
-- 6/40
22.08.2009 -- ERJ -- 100cm --
kutsu
-- 5/40
23.08.2009 -- ERJ -- 110cm --
kutsu
-- 6/40
» Näyttelyt: (0)
PVM -- Jaos -- Luokka -- Kutsu -- Sijoitus/tulos
00.00.0000 -- jaos -- luokka -- kutsu -- sijoitus